Pentuja - Puppies

Yleistä

Living pennut kasvavat normaali kotioloissa tottuen erilaisiin ihmisiin, koiriin, ääniin, asioihin esim lattiapintoihin ja esineisiin.

Pennut myydään lähtökohtaisesti sen mukaan mikä pentueen tyyppi tulee olemaan. Lähtökohtaisesti Living pennut myydään mieluiten harrastaviin tai metsästäviin/metsästyskoe koulutuksesta kiinnostuneihin koteihin. Living linjoissa pidetään yllä hyvää riistaviettiä joten Living koira sopii myös metsästävään kotiin. Pyrimme että kaikki Livingit olisivat ns. Dual Purpoise tyyppisiä koiria mitkä sopivat lajiin kuin lajiin. Siksi täysin sohvakoiriksi pentuja ei myydä. Kysy rohkeasti kasvattajalta lisää!

Pennut luovutetaan aikaisintaan 7viikon ikäisinä rekisteröityinä, madotettuina, sirutettuina , eläinlääkärin tarkistamina sekä pentutestattuina. Mukaan pennut saavat pentupaketin johon kuuluu Golden Info, liitän pennunostajat Golden Ringin jäseniksi, hoito- &koulutusohjeita, kelpokepon metsästys pentupaketti, penturuokaa sekä kasvattajan elinikäinen tuki. Edellytän pennunostajia käyttämään koiran PEVISA-tutkimuksissa koiran ollessa n.1,5vuotias Trimmaan myös omat kasvattini ilmaiseksi. Järjestämme kasvateillemme myös koulutuspäiviä n.6-12kertaa vuodessa.

Alustavia varauksia otetaan vastaan jo ennen pentujen syntymää mutta lopulliset päätökset tehdään puolin ja toisin kun olemme tutustuneet ja olette nähneet pennut. Osto/myyntipäätösten jälkeen pennuista maksetaan varausmaksu.

Living uroksille tulossa pentuja!

  • Kennel Isael on tulossa pentuja, jossa isänä Living Easter Au. Pennut etsivät ensisijaisesti metsästys&harrastuskäyttöön sopivia koteja.
    Lisätiedot www.kennelisael.fi
  • Kennel Creamy Whispers on käyttänyt Living Classic Copy "Rajua" jalostukseen. Kultaisen pentuja moneen menoon ja perhekoiraksi.
    Lisätietoja www.instagram.com/kennel_creamy_whispers
© Maarit Martikainen, ellei toisin mainita!
Webdesign & webmaster by Mia Kataja
All rights reserved